Laskutusasiantuntija, leikkauslaskutus ja Kela-yhteistyö
Tässä roolissa vastaat leikkauslaskutuksen päivittäisistä tehtävistä ja laskutuksen kehittämisestä. Toimit myös konsernin keskitettyjen Kela-asioiden asiantuntijana ja yhteyshenkilönä Kelan suuntaan.
Haluatko työskennellä merkityksellisessä asiantuntijatehtävässä terveydenhuollon laskutuksen parissa? Ovatko laskutustehtävät sekä niiden yhteydessä tehtävä Kela- ja vakuutusyhtiöyhteistyö sinulle tuttua aiemmalta?
Jos osa-alueet kuulostavat sinulle tutuilta, lue lisää alapuolelta avoimesta tehtävästämme!
💡 Millaisesta työstä on kyse?
Laskutusasiantuntijana työskentelet osana Pihlajalinnan konsernin keskitettyä leikkauslaskutustiimiä. Vastaat leikkauslaskutuksen päivittäisistä tehtävistä sekä osallistut aktiivisesti leikkauslaskutuksen kehittämiseen yhteistyössä vakuutuskumppaneidemme kanssa.
Tehtävässä toimit myös konsernin keskitettyjen Kela-asioiden asiantuntijana, toimien samalla tärkeänä yhteyshenkilönä Kelan suuntaan. Työhösi kuuluu muun muassa Kela- ja yrittäjätilitysten laatiminen, päätösten käsittely, hylättyjen korvausten selvittäminen ja jatkokäsittely, Kelan lausuntopyyntöihin vastaaminen sekä palautettaviin Kela-korvauksiin liittyvien asioiden hoitaminen.
Lisäksi vastaat laskutukseen liittyvästä asiakaspalvelusta sekä sisäisille että ulkoisille asiakkaille ja teet tiivistä yhteistyötä vakuutusyhtiöiden kanssa. Työskentelet osana tehokasta, osaavaa ja yhteistyöhön nojaavaa asiantuntijatiimiä.
Työskentelemme hybridimallin mukaisesti. Tehtävä edellyttää viikoittaista läsnäoloa, ja ensisijainen työskentelypaikka läsnätyölle on Tampereen Kehräsaari.
Tehtävä on kokoaikainen ja toistaiseksi voimassa oleva.
❤️ Unelmien työpaikka Pihlajalinnassa?
Meille Pihlajalinnassa unelmien työpaikka tarkoittaa paikkaa, jossa ihminen tulee ensin. Asiakaslähtöinen toimintamme nojaa Pihlis-periaatteisiin: rakennan luottamusta, onnistun yhdessä ja pidän huolta. Autamme toisiamme onnistumaan ja luomme ympärillemme iloista, mutkatonta ja turvallista työarkea. Meille on tärkeää, että ammattilaisemme voivat hyvin ja siksi kiinnitämme erityistä huomiota esihenkilötyöhön.
Panostamme sinuun esimerkiksi näin:
Huolehdimme terveydestäsi tarjoamalla kokonaisvaltaisen työterveyden, johon sisältyy myös Mielen Pihlajalinnan palvelut
Huolehdimme hyvinvoinnistasi tarjoamalla kattavan vapaa-ajan tapaturmavakuutuksen sekä hyvinvointi-, liikunta- ja kulttuuripassiedun (400€ vuodessa). Pihlajalinnalaiset saavat myös henkilöstöetuna osallistua työnantajan tukemana lukuisiin liikuntatapahtumiin ja kuntoilla edullisempaan hintaan Forever-liikuntakeskuksissa (tarjolla myös etäliikuntamahdollisuuksia).
Huolehdimme osaamisestasi tarjoamalla kouluttautumismahdollisuuksia, jatkuvasti käytössäsi olevan oppimisympäristö Pihlajalinna Akatemian ja saat esiperehdytyksen jo ennen työsuhteen alkua työyhteisöön tutustumisen tueksi
Huolehdimme siitä, että saat kannustavan tiimin tuen monipuolisiin tehtäviin. Tuemme työn ja vapaa-ajan yhteensovittamista ja saatkin mahdollisuuden työaikojen joustavaan sopimiseen
Arvostamme Pihlajalinnassa työyhteisön moninaisuutta ja teemme töitä yhdenvertaisuuden eteen. Toivomme hakijoita erilaisista taustoista, kuten eri ikäisiä ja eri sukupuolia olevia henkilöitä sekä eri kieli-, kulttuuri- tai muihin vähemmistöihin kuuluvia henkilöitä.
🔎 Tunnistatko itsesi tästä?
Sinulla on kokemusta leikkauslaskutuksesta sekä ymmärrystä vakuutusyhtiöiden kanssa tehtävästä yhteistyöstä laskutukseen liittyvissä asioissa.
Tunnet Kela-korvausprosessien ja laskutukseen liittyvien Kela-asioiden käytännöt.
Sinulla on tehtävää tukeva soveltuva ammattikorkeakoulutason tutkinto, tai vaihtoehtoisesti kattava työtausta laskutukseen liittyvistä käytännön tehtävistä.
Pystyt työskentelemään sujuvasti sekä itsenäisesti että osana tiimiä.
Sinulla on sujuva suomen kielen taito sekä hyvä kirjallinen ja suullisen englannin kielen osaamistaso.
Kykenet toimimaa nopeatempoisessa työympäristössä: pystyt hallitsemaan useita samanaikaisia kokonaisuuksia, priorisoimaan työtehtäviäsi ja pitämään langat käsissäsi myös kiireen keskellä.
Katsomme eduksesi DH- ja Salesforce-järjestelmien tuntemuksen sekä kirjallisen ja suullisen ruotsin kielen taidon. Myös kokemuksesi kehitysprojekteihin osallistumisesta ja käytännön näyttösi onnistumisista prosessien tai toimintatapojen kehittämisessä kiinnostavat meitä. Muistathan kertoa hakemuksessasi näistä lisää!
✅ Haluan tämän työn! Miten toimin?
Jos tunnistit itsesi etsimämme henkilön kuvauksesta, haethan tehtävään mahdollisimman pian, viimeistään 23.8.2026 mennessä.
Lisätietoja tehtävästä hakuaikana arkisin klo 8.00-16.00 välisenä aikana antavat Pihlajalinnan Head of Invoicing Processes Katariina Kössi (katariina.kossi@pihlajalinna.fi tai puh. 040 7346075) tiimivastaava Niina Tuomainen (niina.tuomainen@pihlajalinna.fi tai puh. 050 451 3458).
Hakuprosessiin ja aikatauluihin liittyvissä kysymyksissä avuksesi puolestaan on Pihlajalinnan konsernipalveluiden rekrytoinnin johtava asiantuntija Juho Siikaluoma arkisin klo 8.00-16.00 välisenä aikana (puh. 040 821 2854 tai juho.siikaluoma@pihlajalinna.fi).
Miten haku etenee?
🔔 Hakuaika päättyy 23.8.2026
🔎 Hakuajan loppupuolella ja viikon 35 alussa käymme läpi hakemuksia ja saatamme kysyä tarkennuksia.
💬 Viikoilla 35–36 tapaamme hakijoita etänä ja Tampereen Kehräsaaren hallinnon tiloissamme.
🎯 Pyrimme tekemään rekrytointipäätökset syyskuun alussa.
👋 Tavoitteenamme on, että uusi laskutusasiantuntijamme aloittaisi työt jo syyskuussa tai sopimuksen mukaan myöhemmin syksyn aikana.
- Osasto
- Hallinto ja tukipalvelut
- Rooli
- Talous
- Sijainnit
- Pihlajalinna Hallinto Kehräsaari
- Etätyömahdollisuus
- Hybridi
- Työsuhteen tyyppi
- Kokoaikainen
Pihlajalinna yrityksenä
Pihlajalinna on terveydenhuollon uudistaja, joka rakentaa vaikuttavia hoitopolkuja ja toimialan vetovoimaisinta yrityskulttuuria.
Asiakkaitamme ovat yksityishenkilöt, yritykset, vakuutusyhtiöt ja julkisyhteisöt, kuten hyvinvointialueet. Tuotamme muun muassa lääkärikeskus- ja sairaalapalveluita, työterveyden palveluita sekä asumis- ja hyvinvointipalveluita.
Yhteistyöllä rakennamme enemmän kuin kukaan yksin – Olisitko sinä uusin pihlajalinnalainen?