Lähihoitaja lähisairaalaan jouluksi, Virrat
Liity mukavaan työporukkaamme joulun ajaksi 7.12.26-17.1.2027!
Millainen on sinun unelmiesi työpaikka? Meille Pihlajalinnassa se tarkoittaa paikkaa, jossa ihminen tulee ensin; paikkaa, johon on mukava tulla ja missä sinun tarpeitasi kuunnellaan. Meillä jokaisen ääni otetaan huomioon ja toimintaa kehitetään yhdessä. Autamme toisiamme onnistumaan ja luomme ympärillemme iloista, mutkatonta ja turvallista työarkea. Asiakaslähtöinen toimintamme nojaa periaatteisiimme: rakennan luottamusta, onnistun yhdessä ja pidän huolta.
📍 Lähipalvelusairaalassamme tuotetaan akuuttisairaanhoitoa, jatkohoitoa ja kuntoutusta erikoissairaanhoidosta siirtyville potilaille. Lähihoitajana työskentelet yksilövastuisen hoitotyön periaatteiden mukaisesti, joten tehtävässä korostuvat kokonaisvaltainen potilaan hoito sekä vastuunotto omien potilaiden hoitoprosessista. Työhösi kuuluu lääkehoidon toteuttaminen, osallistuminen lääkärinkierroille, lääkärin määräysten toimeenpano sekä potilaan voinnin aktiivinen seuranta. Osallistut potilaiden hoidon suunnitteluun ja kartoitukseen sekä sairauden mukaiseen hoitoon. Lisäksi toteutat erilaisia kliinisiä toimenpiteitä ja lääkehoitoa luvan mukaisesti sekä potilaiden hyvää ja arvokasta elämän loppuvaiheen hoitoa. Yksikössämme työskentelee moniammatillinen tiimi - sinä olisit yksi heistä. Työ on kolmivuorotyötä viikon jokaisena päivänä.
Tehtävä on kokoaikainen, määräaikainen ajalla 7.12.2026-17.1.2027.
🧡 Sinä olet meille tärkeä
Huolehdimme terveydestäsi tarjoamalla kokonaisvaltaisen työterveyden, johon sisältyy myös Mielen Pihlajalinnan palvelut
Huolehdimme siitä, että saat kannustavan tiimin tuen monipuolisiin tehtäviin. Tuemme työn ja vapaa-ajan yhteensovittamista ja saatkin mahdollisuuden työaikojen joustavaan sopimiseen
Työnantajana ja kollegoina lupaamme kuunnella ja auttaa sinua kehittymään työssäsi. Palkkauksessa ja työehdoissa noudatamme yksityisen terveyspalvelualan työehtosopimusta sekä huomioimme työkokemuksesi ja osaamisesi yksilöllisesti
Arvostamme Pihlajalinnassa työyhteisön moninaisuutta ja teemme töitä yhdenvertaisuuden eteen. Toivomme hakijoita erilaisista taustoista, kuten eri ikäisiä ja eri sukupuolia olevia henkilöitä sekä eri kieli-, kulttuuri- tai muihin vähemmistöihin kuuluvia henkilöitä.
🦊 Olisitko sinä meidän uusi työkaveri?
Olet lähihoitaja (sairaanhoito- ja huolenpito- opinnot) ja sinulla on Valviran ammattioikeudet
Omaat mielellään aikaisempaa työkokemusta sairaalan vuodeosastotyöstä sekä lääkehoidon toteuttamisesta
Sinulla on kykyä tunnistaa potilaan tilassa tapahtuvat muutokset ajoissa ja toimia niiden edellyttämällä tavalla
Tehtävään kuuluva lääkehoidon osaaminen. Varmistamme tämän työsuhteen alussa
Työskentelet vastuullisesti sekä itsenäisesti ja sinulla on hyvät yhteistyötaidot eri tahojen kanssa
Osoitat oma-aloitteisuutta arjessa ja työskentelet positiivisella asenteella
Sinulla on hygieniapassi
Hallitset suomen kielen riittävästi sekä suullisesti että kirjallisesti
Sinulla on esittää rikosrekisteriote ennen tehtävän vastaanottamista (laki sosiaali- ja terveydenhuollon valvonnasta)
Kiinnostuitko? Jätä hakemuksesi rekrytointijärjestelmämme kautta 16.11.26 mennessä. Haastattelemme ja teemme valinnan heti sopivan henkilön löydyttyä, joten hae heti!
Lisätietoja tehtävästä saat palveluvastaava Eija Morrilta, 044-7153357 [email protected]
Rekrytointia hoitaa ja siitä lisätietoja saat rekrytointiasiantuntija Marjo Ruuskaselta, [email protected]
- Osasto
- Hoitohenkilöstö
- Rooli
- Lähihoitaja
- Sijainti
- Virtain terveyskeskus, lähisairaalaosasto
Pihlajalinna yrityksenä
Pihlajalinna on terveydenhuollon uudistaja, joka rakentaa vaikuttavia hoitopolkuja ja toimialan vetovoimaisinta yrityskulttuuria.
Asiakkaitamme ovat yksityishenkilöt, yritykset, vakuutusyhtiöt ja julkisyhteisöt, kuten hyvinvointialueet. Tuotamme muun muassa lääkärikeskus- ja sairaalapalveluita, työterveyden palveluita sekä asumis- ja hyvinvointipalveluita.
Yhteistyöllä rakennamme enemmän kuin kukaan yksin – Olisitko sinä uusin pihlajalinnalainen?